25.12.2016

Kuuttien joulutervehdys

Kuutit halusivat tänä vuonna kokeilla stopmotion-joulutervehdystä. Siinä sitten otettiin muutama kuva, vähän siirreltiin niitä sopivasti Photoshopissa ja pian oli tervehdys valmis. Alun perin tarkoituksena oli vain kokeilla miten tämän tyyppinen animaatio onnistuu ns. kotikonstein eli kännykkäkameralla,...

19.12.2016

Nalleväen jouluseimi

Siihen aikaan antoi suurkarhu Augustus käskyn, että koko nallekunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Nallemaan käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta,...

4.12.2016

Jouluinen puolukkajuoma

  Kesällä ostin Berliinistä yrttiviinaa sisältävän nallepullon. Yrttiviinan huvetessa piti alkaa miettiä millä nallepullon täyttäisi seuraavaksi ja niinpä laitoin tekeytymään kahta erilaista puolukkalikööriä, toinen enemmän ja toinen vähemmän jouluista. Molemmista tuli yllärihyvää ja muutama...