30.5.2019

Oma piha


Oma piha <3 Muutin viime vuoden lopulla ensimmäiseen omaan asuntoon, jossa on myös oma takapiha. Talven aikana pihasta ei ollut erityisen paljon iloa, mutta nyt kevään ja kesän tullen oma piha on paras paikka puuhastella.


Pihalla kasvaa koristeomenapuu. Talvella vielä mietiskelin pitäisikö se korvata kirsikkapuulla, mutta kukkimisen alettua ei enää tarvinnut sellaista miettiä. Kukinta oli vähintään yhtä nättiä kuin kirsikkapuilla :3


Istutuslaatikossa kasvaa salaattia ja pinaattia siemenestä sekä mansikan taimi ja muutama tomaatin taimi. Lisää tulossa.


Lämpimien säiden saavuttua terassin alle ilmestyi ampiaispesä (tai ainakin vahva epäilys siitä). Nikkaroin valepesän, ripustin sen lähistölle ja toivoin että ampiaiset häipyisivät sen huomattuaan. Vähän kauemmas ne siirtyivätkin, mutta kulkivat edelleen terassin alle toisesta kohtaa.


Googlessa mainittiin myös että korianterin haju voisi ajaa ampiaiset pois. Ei toiminut.

Muutama päivä sitten testissä oli ampiaisvaahto. En ole vielä varma tehosiko se. Epäilen että ei, koska sitä ehkä kuuluisi suihkuttaa suoraan ampiaispesään, mutta terassilautojen alle ei pääse kurkistamaan ja en siis tiedä tarkkaan, missä kohtaa pesä on.

Toivotaan että tähän vielä joku keino löytyy. Tarkoituksena olisi kumminkin viettää kesällä paljon aikaa pihalla eikä huvittaisi varoa ampiaisia koko ajan.

Ensimmäinen perjantaikalja omalla pihalla :3

Vahtipanda

2 kommenttia:

  1. Oma piha on kyllä hyvä, kun saa istuttaa mitä haluaa. Me viherrakennettiin viime kesänä meidän pihaa, siitä tuli niin hieno. Mutta meillekin ilmestyi ampiaspesä, ei voinut oikeastaan istua terassilla kun monia ampiaisia pörrää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla lopulta taisi ampiaisvaahto toimia, sen jälkeen ampiaiset ainakin vähenivät sen verran että terassilla pystyi olemaan. Tosin vaahdosta jäi terassilautojen väliin tahroja, nekin lähtivät harjaamalla mutta kyllä sai nähdä vaivaa pelkkien ampiaisten takia :D

      Poista