30.9.2019

Villasukkia


Tämän vuoden aikana olen saanut neulottua jopa viisi paria villasukkia. Tässä esittelyssä niistä neljä. Suunnilleen kaikki ovat syntyneet Netflixiä katsellessa, kun sellainen vihdoin otettiin käyttöön keväällä. Myös muita neulomuksia on katselun lomassa syntynyt, mm. suurin osa edellisen postauksen taiteilijanallesta ja pari nallenreppua :D

Perussukat itselle Nalle Taika -langasta. En ole ennen neulonut tällaisesta vaihtuvan värisestä langasta, oli ihan hauskaa seurata värin kulkua.

Kuviosukat itselle 7 Veljestä -langasta. Ohje löytyi Novitan sukkalehdestä, Saippuakupla nimeltään.

Kokeilin tehdä nämä sukat vähän pienemmillä puikoilla kuin yleensä, koska ohjeessa oli vain koko 38, joka on aiemman kokemuksen mukaan itselleni vähän liian iso. Tuli kyllä melko sopivan kokoiset, joskin hyvin napakat ja venymättömät, ja ovat sen takia hieman vaikea saada jalkaan :D Eli tiedänpä ainakin seuraavalla kerralla, ettei pienemmät puikot ole välttämättä paras ratkaisu. Toisaalta sukista tuli myös erittäin lämpimät, kun neule on niin tiheää.

Kesällä sain vähän niin kuin perinnöksi ison pahvilaatikollisen erilaisia lankoja. Langat olivat olleet laatikossa jonkin aikaa, seasta löytyi mm. kuitteja 80-luvulta :D Nämä sukat on enimmäkseen tehty laatikon langoista. Novitan ohje täältä. Kaikki ruskeat sävyt olivat Novitan vanhaa Panda-lankaa jota laatikossa oli keräkaupalla.

Samoista Panda-langoista vielä suurta kokoa olevat raitasukat, jotka tein Kudo kodittomalle -keräystä varten.

Related Posts:

  • Metsäretki-sukat Sukat itselle Novitan Metsäretki-ohjeella Nalle-langasta. Eivät ehtineet vielä käyttöön, ensi talvena sitten... Vaikka mistä sitä tietää vaikka tul… Lue lisää
  • Villasukkia Tämän vuoden aikana olen saanut neulottua jopa viisi paria villasukkia. Tässä esittelyssä niistä neljä. Suunnilleen kaikki ovat syntyneet Netflixiä… Lue lisää
  • Villasukkia lahjaksiMyöhäinen joulupostaus: tänä jouluna kotiväki sai lahjaksi sukkia. Samalla opettelin kirjoneulonnan alkeet \o/ Veljille perussukat 7 veljestä-la… Lue lisää
  • Villapaita Panu-nallelle Muutama kuukausi sitten valmiiksi tullut Panu-nalle vaikutti kaipaavan jotain lämmintä päällepantavaa. Päätin tehdä Panulle villapaidan. En ole kos… Lue lisää
  • Neulotut nallet: Taiteilijanalle Tämä neulottu nalle oli liian pitkän aikaa keskeneräisenä, mutta valmistui lopulta hujauksessa. Erona edellisiin oli, että nalle neulottiin aina oi… Lue lisää

0 kommenttia:

Lähetä kommentti