25.6.2019

Kuuttien juhannustervehdys


Kuutit jälleen vauhdissa: tällä kertaa teemana juhannus. Aiemmin ollaan tehty kuuttien kanssa joulu- ja halloween-tervehdyksiä, mutta tätä ideaa ei voinut jättää toteuttamatta sen jälkeen kun se oli päähän putkahtanut. Kuvaajakin oli helppo suostutella mukaan, kun idea oli yksinkertainen eikä lavastusta tai valaistusta tarvinnut juurikaan suunnitella.

Kuuttien juhannustervehdys


Lähiympäristöstä löytyi mukava määrä erilaisia luonnonkukkia. Keräsin reilusti, kun en osannut arvioida kuinka paljon kuuttien kukkaseppeleisiin menisi. Kukat piristivät terassia myös yleisesti juhannuksen aikana :)

Seppeleet työn alla. Apuna ompelulankaa ja rautalankaa.
Kovin kestäviä näistä ei tarvinnut tehdä, kunhan vaan pysyisivät kuuttien päässä kuvauksen ajan.

Kuutit upeina :333


Kuvauspaikkana oli taloyhtiön pihapöytä. Ei oltu ihan tarpeeksi nopeita, pöytä oli aluksi täysin auringossa mutta ehti kuvauksen aikana varjostua. Toisaalta hyppivistä varjoista sai animaatioon hauskan efektin.

Kuvaukset käynnissä

Mukana myös kuuttikivet!



0 kommenttia:

Lähetä kommentti