25.2.2018

Bullet journal

Eräänä viikonloppuaamuna päätin aloittaa bullet journalin eli bujon. Konsepti oli tuttu jo ennestään mutta jotenkin en tullut koskaan aloittaneeksi aiemmin. Oletin etten saisi sinne tarpeeksi sisältöä, kun mulla ei ole juuri koskaan mitään menoja ja elämäni on jokseenkin yksitoikkoista :D Mutta muuten bujo vaikutti kyllä ihan mun jutulta, sellaista pientä pipertämistä ja asioiden listausta. Ehkä lopulta bongasin netissä tarpeeksi monta kivaa ideaa jotta päätin kokeilla.


Akateemisesta hankin muistikirjan valkoisella paperilla. Ehkä pistesivuinenkin olisi ollut kiva, mutta niissä oli kaikissa sivunumerot ja pitää kumminkin olla varaa poistaa välistä epäonnistuneet sivut (ainakin näin alkuvaiheessa). Lisäksi hankin muutamia kalligrafiatusseja.
Omasta takaa löytyi vielä Sakura Pigma Micron-kyniä joita netissä suositeltiin bujo-käyttöön.

Alkuun vuosi pikseleinä. Olennaiset pikselivaihtoehdot on tärkeitä.

Ehkäpä juuri tämän idea sai aikaan päätöksen bujosta :D
Kaikki kolme ekaa generaatiota kirjoitettu ylös (386 Pokemonia)!

Tärkeitä sivuja :3 Tänä vuonna Ähtäriin!
(Myönnettäköön että lista on alalajien osalta vähän random ._.')

Olennaiset matkustuslogit.
Junanvaihtoja ei lasketa :D


Siinä muutamia alkupään sivuja. Varsin hauskaa on ollut tähän mennessä, saa nähdä kuinka jatkuu ja kuinka kauan jaksaa nähdä vaivaa joka sivun kanssa.

Jännä juttu, mutta itse asiassa mulla oli jo aikoinaan teininä vähän saman tyyppisiä "kokoelmavihkoja". Ei ihan niin tiuhaan täytettäviä kuin bujo, ennemminkin semmosia kerran-pari vuodessa täytettäviä. Niissä oli esim. kysymyksiä joihin kävin aina vastaamassa, "merkkaa rasti jos" -tyyppisiä kyselyitä ja listoja parhaista laulajista ja kivoimmista pojista :D

15.2.2018

Ystävänpäiväpuuhat 2018


Tällä viikolla oli taas ohjelmassa ystävänpäiväsuklaan tekoa. Ajattelin tällä kertaa tehdä suklaat vähän toiseen tapaan kuin aiemmin, koska temperointi ei tunnu oikein koskaan onnistuvan kunnolla. Parempi siis tehdä jotain mikä onnistuu varmemmin ja saattaa maistua joltain muultakin kuin kertaalleen sulatetulta suklaalta :D


Suklaat on tehty Kinuskikissan Marianne-tryffelien ohjeella. Hyviä tuli :3 Vaikkakaan ei kovin nättejä, kun pursotin osoittautui toimimattomaksi. Mutta ainakin nuo pienet folio-vuoat on söpöjä.

Pakkaus on tärkeä :3

Tänä vuonna pakkauksesta tuli kuutti-nalle-teemainen. 
Kuten kaikkina aiempinakin vuosina.

<3

3.2.2018

Villasukkia lahjaksi

Myöhäinen joulupostaus: tänä jouluna kotiväki sai lahjaksi sukkia. Samalla opettelin kirjoneulonnan alkeet \o/


Veljille perussukat 7 veljestä-langasta, suosikkijoukkueiden väreissä.


Kirjoneulesukat äidille Nalle-langasta tällä Novitan ohjeella. Ensimmäinen kirjoneuletyöni koskaan! Aikamoinen urakka oli tällaselle aloittelijalle, eikä purkamisilta vältytty. Mutta nyt kun se sujuu niin voi seuraavaksi tehdä vaikka millaisia sukkia. Ensimmäisenä itselle :3