28.11.2016

Paddingtonin teematka-taulu


Eräänä päivänä viime keväänä löysin työpaikan teelaatikosta Paddington-teepusseja. Ne oli niin söpöjä etten melkein kestänyt! Nimet ja kuvat ja kaikki! Nimien käännöksetkin! :D

Hankin sitten myöhemmin niitä myös kotiin ja päätin säästää kaikki käärepaperit, jotta voisin tehdä niistä taulun kunhan niitä kertyy tarpeeksi.

Tällainen Paddingtonin teematka-taulu niistä syntyi. 15x20cm kooltaan, olisin halunnut vähän isomman mutta 3x4 tai 4x3 teepussin kokoista valokuvakehystä ei löytynyt :(

Paddington-teet taitaa olla jo poistumassa myynnistä mutta tällaisissa söpöissä boxeissa niitä aiemmin myytiin!

Nämä alkuperäiset työpaikan teelaatikosta peräisin olevat käärepaperit ovat edelleen työpöydän laatikossani tallessa...

10.11.2016

Kuutti- ja nalleheijastin vaihe vaiheelta


Eräänä päivänä näin Sinellissä heijastinkangasta jota voi ommella ompelukoneella. Siispä heijastinten tekoon! Tässä pieni kuvaus miten toteutin kuutti- ja nalleheijastimet. Vaikeustaso: tosi helppo :) Samalla tekniikalla onnistunee muutkin hahmot kuin kuutit tai nallet.

Tarvikkeet:
- Heijastinkangasta josta leikataan 2 saman muotoista kappaletta
- Huopaa josta leikataan myös 2 saman muotoista kappaletta, ympäriltä 0,5-1cm isommat kuin heijastinkankaasta leikatut kappaleet
- Silmiksi mustapäiset niitit (näitä myydään ainakin silloin tällöin eBayssa) tai jotain muuta vastaavaa, esim. mustat helmet
- Hakaneula ja puuvillalankaa/narua tms.
- Ompelulankaa
(- Liimaa)

Aluksi, kun heijastin- ja huopapalat on leikattu, leikataan toiseen heijastinpalaan aukko kuonolle. Irti leikatusta kuonopalasta voi leikata vielä suun. Silmät kannattaa kiinnittää vasta etupuolen ompelemisen jälkeen, mutta tässä vaiheessa voi jo katsella mihin kohtaan ne olisi tulossa.

Seuraavana ommellaan heijastinpalat huopapaloihin. Hoituu mukavasti ompelukoneella mutta varmasti myös käsin ompelemalla! Suun ompelu oli vaikein vaihe koko hommassa, nallen suu onnistui jotenkuten ompelukoneella mutta kuutin suu piti ommella kolmeen kertaan (lopulta käsin) ennen kuin onnistui.

Sitten ommellaan palat yhteen huopareunaa pitkin ja lopuksi leikataan reunat tasaiseksi. Ja liimataan kuutille posket!

Narut tein kahdesta puuvillalangasta letittämällä. Langat oli hieman vaikea saada heijastinkankaasta läpi, mutta terävällä paksuhkolla neulalla ja pienellä voimankäytöllä ne lopulta meni :3 Kun letti oli tarpeeksi pitkä, solmin lankojen päät hakaneulaan.

Valmis! Nyt näytään pimeällä \:3/

5.11.2016

Vaatteita nalleille


Nallenvaatteet on yksi sellainen juttu mitä oisin halunnut tehdä jo kauan, mutta vaatteiden ompelusta on ollut sen verran vähän kokemusta etten ole juurikaan tohtinut niitä aiemmin tehdä. Nalleverstas apuun! Sain tällaisen kirjan elokuussa synttärilahjaksi :3 Kirjassa on iso kasa ohjeita, kaavoja ja ideoita erilaisiin nallenvaatteisiin.

Tämä vanha nalle sai housut :3 Ohje oli perushousuille joihin lisäsin lopuksi vielä henkselit. Kangas on T:n vanhoista yöhousuista.

Ensimmäinen kokeilu edellisen nallen housuista ei ollut turhan tarkkaan mitoitettu... Ne housut sai omakseen puolet pienempi Puh-karhu. Paidan tein tälle Puhille jo aiemmin, vanhojen jouluverhojen kankaasta. Paita piti aikoinaan saada äkkiä tehtyä, kun löysin tämän Puhin katukirppikseltä ilman vaatteita ja se näytti niin viluiselta :(

Tämä nalle on Takayaman nallemuseon virallinen nalle. Arvokkaalle nallelle sopii arvokas liivi :3 Liivin sisäpuoli on myös tehty T:n vanhoista monikäyttöisistä yöhousuista.

Pääjuttu Nalleverstas-kirjassa ei toki ole nallenvaatteet vaan perinteisten nallejen rakentaminen itse alusta loppuun. Oman nallen (tai siis nallejen!) rakentaminenkin on jo puuhalistalla, mutta vasta suunnitteluvaiheessa. Ainakin HobbyPointissa myydään jopa useampaakin eri nallenkarvakangasta. Kirjassa on erikseen ohjeet myös miniatyyrinallejen (<10cm) tekemiseen, ne näyttää niin kaameen söpöiltä että semmoistakin tarvii joskus kokeilla!