25.12.2016

Kuuttien joulutervehdys

Kuutit halusivat tänä vuonna kokeilla stopmotion-joulutervehdystä. Siinä sitten otettiin muutama kuva, vähän siirreltiin niitä sopivasti Photoshopissa ja pian oli tervehdys valmis.

Alun perin tarkoituksena oli vain kokeilla miten tämän tyyppinen animaatio onnistuu ns. kotikonstein eli kännykkäkameralla, pikapikaa rakennetulla stagella ja ilman kummempaa valmistelua tai mittailua. Kyllin hyvin onnistui :D


19.12.2016

Nalleväen jouluseimi

Siihen aikaan antoi suurkarhu Augustus käskyn, että koko nallekunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Nallemaan käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nalleretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Bearlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti pentua. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti karhunpojan, esikoisensa. Hän kapaloi nallen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.


No joo. Tuossa aiemmin syksyllä satuin laittamaan pöydällä hengaavat pikkunallet ja muut otukset tällaiseen asetelmaan ja mielessä kävi että nallemakuupussi näyttää tuossa kaikkien edessä vähän kuin Jeesus-lapselta. Idea oli sillä valmis :D

Lähes koko juttu on toteutettu semmosista materiaaleista mitä kotoa sattui löytymään. Oljet, tekohavut ja tulitikut oli ainoat mitä ostin tätä varten. Voin myös sanoo että tän tekeminen oli ajoittain varsin hilpeää :D

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Brown ystävineen, ja nallejen kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta Brown sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko nallekansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Nallemakuupussi. Tämä on merkkinä teille: te löydätte pennun, joka makaa kapaloituna seimessä."


Paimenen kaapu on vanhaa lakanakangasta ja huivi samaa kangasta kahvilla värjättynä. Kuutti on hyvä ja pörröinen lammas. Lampaankorvat on kevyesti huovutettu kiinni ja on helppo irrottaa myöhemmin.

Itämaan tietäjät jotka tuovat lahjaksi suitsukkeita (vasemmalla), mirhamia (keskellä) ja kultaa (oikealla).
Vasemman tietäjän kaapu on vanhasta joululahjanauhasta. Tämä viisas tietäjä tietää myös miten suojaudutaan sähkömagneettisilta aalloilta.
Keskimmäisen tietäjän kaapu on vanhojentanssipuvun jämäkankaasta. Tämä viisas tietäjä keksi sellofaanin jo 2000 vuotta sitten.
Tietäjällä oikealla on puku satunnaisesta jämäkankaasta. Kori on tehty foliosta ja maalattu mustaksi. Kultakimpale on kultatussilla väritettyä paperia.

Seimi on liimattu kasaan tulitikuista, se olikin tässä projektissa varmaan suurin homma :D Tulitikut on myös värjätty kahvilla, vaikka ei siitä kovin vahvaa väriä jäänyt. Talli on puuhasteltu vanhasta kenkälaatikosta joka oli sattumoisin täydellisen kokoinen ja muotoinen tähän tarkoitukseen. Marian huivi ja Joosefin valkoinen kaapu on vanhasta lakanakankaasta, Marian kaapu on kotopuolen vanhoista verhoista ja Joosefin päällyskaapu on...jotain vanhaa kangasta.



4.12.2016

Jouluinen puolukkajuoma

 

Kesällä ostin Berliinistä yrttiviinaa sisältävän nallepullon. Yrttiviinan huvetessa piti alkaa miettiä millä nallepullon täyttäisi seuraavaksi ja niinpä laitoin tekeytymään kahta erilaista puolukkalikööriä, toinen enemmän ja toinen vähemmän jouluista. Molemmista tuli yllärihyvää ja muutama on kysellyt miten ne tein, joten tässä ohjeet. 


Puolukkalikööri (n. 0,4 litraa)

Ainekset (vähemmän jouluinen versio):
kirkasta viinaa
n. 3dl puolukoita
n. 2dl sokeria

En muista ihan tarkkoja määriä mutta jotain tuohon suuntaan. Kuvan purkki oli 0,5 litrainen. Eli puolukat ja sokeri purkkiin ja lopuksi kaadetaan päälle viinaa sen verran kuin mahtuu, suljetaan purkki, käännetään se pari kertaa ylösalaisin ja jätetään tekeytymään. Tekeytyessä sitä voi välillä käännellä että sokeri varmasti liukenee.


Jouluisemman version tein vähän isompaan astiaan. Ainekset ja tekotapa oli muuten samat kuin edellisessä mutta puolukkaa tuli suhteessa vähän enemmän ja lisäksi laitoin mukaan 1kpl kanelitankoja ja 4-5kpl tähtianista.

Annoin näiden tekeytyä huoneenlämmössä 1,5kk ja sen jälkeen siivilöin pulloihin. Varmaan lyhyempikin aika riittäisi mutta ehtipä ainakin maustua kunnolla. Molemmista tuli mukavan vahvasti puolukkaista ja jouluversiossa maistuu ihan selvästi myös kaneli ja anis. Vähemmän jouluisessa versiossa oli havaittavissa vielä viinan makua mutta jouluversiossa ei juuri ollenkaan. Jee!

28.11.2016

Paddingtonin teematka-taulu


Eräänä päivänä viime keväänä löysin työpaikan teelaatikosta Paddington-teepusseja. Ne oli niin söpöjä etten melkein kestänyt! Nimet ja kuvat ja kaikki! Nimien käännöksetkin! :D

Hankin sitten myöhemmin niitä myös kotiin ja päätin säästää kaikki käärepaperit, jotta voisin tehdä niistä taulun kunhan niitä kertyy tarpeeksi.

Tällainen Paddingtonin teematka-taulu niistä syntyi. 15x20cm kooltaan, olisin halunnut vähän isomman mutta 3x4 tai 4x3 teepussin kokoista valokuvakehystä ei löytynyt :(

Paddington-teet taitaa olla jo poistumassa myynnistä mutta tällaisissa söpöissä boxeissa niitä aiemmin myytiin!

Nämä alkuperäiset työpaikan teelaatikosta peräisin olevat käärepaperit ovat edelleen työpöydän laatikossani tallessa...

10.11.2016

Kuutti- ja nalleheijastin vaihe vaiheelta


Eräänä päivänä näin Sinellissä heijastinkangasta jota voi ommella ompelukoneella. Siispä heijastinten tekoon! Tässä pieni kuvaus miten toteutin kuutti- ja nalleheijastimet. Vaikeustaso: tosi helppo :) Samalla tekniikalla onnistunee muutkin hahmot kuin kuutit tai nallet.

Tarvikkeet:
- Heijastinkangasta josta leikataan 2 saman muotoista kappaletta
- Huopaa josta leikataan myös 2 saman muotoista kappaletta, ympäriltä 0,5-1cm isommat kuin heijastinkankaasta leikatut kappaleet
- Silmiksi mustapäiset niitit (näitä myydään ainakin silloin tällöin eBayssa) tai jotain muuta vastaavaa, esim. mustat helmet
- Hakaneula ja puuvillalankaa/narua tms.
- Ompelulankaa
(- Liimaa)

Aluksi, kun heijastin- ja huopapalat on leikattu, leikataan toiseen heijastinpalaan aukko kuonolle. Irti leikatusta kuonopalasta voi leikata vielä suun. Silmät kannattaa kiinnittää vasta etupuolen ompelemisen jälkeen, mutta tässä vaiheessa voi jo katsella mihin kohtaan ne olisi tulossa.

Seuraavana ommellaan heijastinpalat huopapaloihin. Hoituu mukavasti ompelukoneella mutta varmasti myös käsin ompelemalla! Suun ompelu oli vaikein vaihe koko hommassa, nallen suu onnistui jotenkuten ompelukoneella mutta kuutin suu piti ommella kolmeen kertaan (lopulta käsin) ennen kuin onnistui.

Sitten ommellaan palat yhteen huopareunaa pitkin ja lopuksi leikataan reunat tasaiseksi. Ja liimataan kuutille posket!

Narut tein kahdesta puuvillalangasta letittämällä. Langat oli hieman vaikea saada heijastinkankaasta läpi, mutta terävällä paksuhkolla neulalla ja pienellä voimankäytöllä ne lopulta meni :3 Kun letti oli tarpeeksi pitkä, solmin lankojen päät hakaneulaan.

Valmis! Nyt näytään pimeällä \:3/

5.11.2016

Vaatteita nalleille


Nallenvaatteet on yksi sellainen juttu mitä oisin halunnut tehdä jo kauan, mutta vaatteiden ompelusta on ollut sen verran vähän kokemusta etten ole juurikaan tohtinut niitä aiemmin tehdä. Nalleverstas apuun! Sain tällaisen kirjan elokuussa synttärilahjaksi :3 Kirjassa on iso kasa ohjeita, kaavoja ja ideoita erilaisiin nallenvaatteisiin.

Tämä vanha nalle sai housut :3 Ohje oli perushousuille joihin lisäsin lopuksi vielä henkselit. Kangas on T:n vanhoista yöhousuista.

Ensimmäinen kokeilu edellisen nallen housuista ei ollut turhan tarkkaan mitoitettu... Ne housut sai omakseen puolet pienempi Puh-karhu. Paidan tein tälle Puhille jo aiemmin, vanhojen jouluverhojen kankaasta. Paita piti aikoinaan saada äkkiä tehtyä, kun löysin tämän Puhin katukirppikseltä ilman vaatteita ja se näytti niin viluiselta :(

Tämä nalle on Takayaman nallemuseon virallinen nalle. Arvokkaalle nallelle sopii arvokas liivi :3 Liivin sisäpuoli on myös tehty T:n vanhoista monikäyttöisistä yöhousuista.

Pääjuttu Nalleverstas-kirjassa ei toki ole nallenvaatteet vaan perinteisten nallejen rakentaminen itse alusta loppuun. Oman nallen (tai siis nallejen!) rakentaminenkin on jo puuhalistalla, mutta vasta suunnitteluvaiheessa. Ainakin HobbyPointissa myydään jopa useampaakin eri nallenkarvakangasta. Kirjassa on erikseen ohjeet myös miniatyyrinallejen (<10cm) tekemiseen, ne näyttää niin kaameen söpöiltä että semmoistakin tarvii joskus kokeilla!

24.10.2016

Akryylivärit tuli taloon

Jokunen kuukausi sitten tuli yhtäkkiä suuri tarve maalata öljyväreillä monen vuoden jälkeen. Vanhat öljyvärit olivat kumminkin kadonneet jonnekin jäljettömiin eikä niitä löytynyt vaikka etsittiin kissojen ja kuuttien kera. Piti siis hankkia uudet, mutta tällä kertaa päätin hankkia öljyvärien sijaan akryylivärit, ettei tarvi tärpätin kanssa hommailla. Ebaysta meni tilaukseen kelpo värit jotka ei pitäisi ihan heti loppuakaan:


Aattelin aloittaa helpolla aiheella ja kaivoin malliksi valokuva-arkistosta vanhan omppovalokuvan :D Aika perinteistä, mutta oli oikein mukava aihe maalata!

"Ummeljoen ompot", 20x20 cm


Progress-kuvaa

Seuraavaksi piti kokeilla yleispätevää suosikkiaihettani eli nalleja. Nalle-aiheisiin tauluihin mulla olisi noin sata ideaa...joista suurin osa on vähän liiankin suuria, kuten aika monet mun nalle-ideat yleensä tuppaa olemaan.

Mininalle :3 12x12 cm
Mallikuva: wallpaperfolder.com

"Nalle matkalla", 18x24 cm
Mallikuvan alkuperästä ei tietoa :<

Ensimmäinen akryylimaalaus jonka tein ilman ilman mallia! Whooo! Puiden maalaaminen on kamalaa!

"Rakettitiedettä"
40x30 cm, mallikuva (c) NASA

16.10.2016

Nallemakuupussin monet muodot

Nallemakuupussi on yksi maailman hienoimpia juttuja. Joku saattaisi jopa sanoa että olen hurahtanut nallemakuupussiin liiankin kanssa... Kyse on siis tällaisesta jutusta/kuvasta/konseptista jossa Rilakkuma nukkuu keltaisessa makuupussissa:


Ja nallemakuupussihan on ihan paras mahdollinen aihe kaiken sortin puuhasteluun. (Paitsi korviksiin, koska ne näyttäisivät liikaa banaaneilta, enkä tykkää banaaneista.)

Huovutettu nallemakuupussi :3

Huovutetun nallemakuupussin välivaiheita: 
munkki, muumio, perhosen kotelo, Lukitarin saalis

Kotitekoinen nallemakuupussi omalle nallelle :3 Tehty fleecestä. En pahemmin mittaillut vaan oletin että kyllä se jollekin mun lukuisista nalleista kumminkin sopii. Muuten sopiikin mut naama-aukosta tuli liian iso.

Nallemakuupussi vesiväreillä. En ole varma oliko tuo sininen väri taustalle ihan onnistunut valinta. Työn nimeksi tuli "Nalle laineilla".

Eräs toveri arveli että tämän ruokataideteoksen aiheena on Rilakkuma ruumiinavauspöydällä. Nalle-parka!

Ainakin yksi suuri nallemakuupussi-idea on vielä toteuttamatta, nimittäin oikea nallemakuupussi jonka sisään mahtuu ihminen. Voi kyllä olla ettei se ihan lähiaikoina toteudu, ei olisi kumminkaan ihan helppo tai halpa homma. Ehkä sitten jos löytäisin jostain valmiin keltaisen makuupussin johon voisi vaan lisätä korvat...

Onhan minulla yksi tällainen "oikea" nallemakuupussi myös. Tämä oli huomaamattani tupsahtanut nallehyllyyni eräänä White Dayna <3

12.10.2016

Nallekorviksia ynnä muuta mukavaa

Korvisjuttuja \:3/ Tässä kuvia muutamista jotka on mulla käytössä. Kaikki tehty cernit-massasta. Näiden tekeminen ei oo aina ihan helppoo koska symmetria, sen takia en oo koskaan tehnyt korviksia esim. taidekujalla myytäväksi. Tavallaan sen parempi mulle niin tiedän että kellään maailmassa ei oo samanlaisia :D

Rilakkuma-korvikset on kivoimmat! Haluaisin tehdä näitä sata parii ja kaikki eri värisinä!

Kuutteja kaikkialla...!

Simppelit pokepallot!

Slimejä Dragon Quest-peleistä!


Nalleissa ja kuuteissa on ongelmana että niiden suut on tehty tussilla joka (vedenpitävyydestä huolimatta) tuhraantuu kastuessa... Joten sateisella säällä ei uskalla laittaa nalleja tai kuutteja korviin :( Vielä jonain päivänä saan aikaiseksi kokeilla toimisko tossa jokin suojalakkaus!